..ja sen kyvyn voi oppia!
Jumankekka mikä kevät ja kesä! Vaihtelevasta säästä johtuen on ollut oikein hyvä boogie työn tekemisen suhteen. Ja paljon uutta ja kutkuttavaa mitä lähteä tekemään syksyllä ja talvella! Mielenkiintoisimpia juttuja tältä kesältä oli ehdottomasti tuo neulottu markkinointikampanja Oulu Business Kitchenin ja Oulun Yliopiston kanssa. Se oli poka hauskaa tehä jotain ihan muuta. Sisällöltään monipuolista, silti niin simppeliä ja kaunista.
Luovuudesta on ollu paljon torinaa nyt viime aikoina. Kun minulta kysytään ammatinvalintaa tai toimialaa ja vastaan heille olevani käsityöalan yrittäjä mutta ammatilta kuvisope, niin vastaus on usein että "joo, no sie oletki sillai luova tyyppi". Tämä on minusta hieman hassu kommentti. En pidä itseäni kovin luovana.
No, olen ehkä sillä lailla arkisen luova, eli tasaisella tahdilla pystyn tuottamaan uutta matskua ja poikkeamaan omista rutiinesta, mutta suoranaisia inspis-syöksähdyksiä ovat ehkä kymmenesosa kaikista tekemisistäni.
Minua kiinnostaa tietää mitä pidetään luovuutena? Pidetäänkö kykyä sommitella värejä ja kuvioita luovuutena? Vai mitä?
Mitä tähän minun käsityöala-hommaan tulee niin YLLÄTYS! -se todellinen luovuus ei ole siinä mitä värejä valkkaa ja mitä kuivioita yhdistää.
Se luovuus on siinä, minne kaikkialle ja millä sisällöllä sitä keksii myydä omaa osaamista kun toimialalla on tooosi tooosi vaikea ellei mahdoton tienata täyttä elantoa.
Se on nimittäin ihan rutiinimaista työskentelyä, tämä "luovuus". Ja itsetuntemusta. Minulla pukkaa usein valkoisen kanvaksen kammo, eli just sillon kun pitäis tuottaa laatua niin aivot on ihan blanko. Itsetuntemuksen avulla olen oppinut miten tästä pääsee yli. Niin kuin varmaan moni muukin joka työssään joutuu koko ajan uudistumaan.
Tällainen uuden tavoittelemisen luovuus on monelle yrittäjälle tuttu juttu. Taloudelliset ajat vaihtelee ja ne firmat selviää vuosikymmenestä toiseen, jotka mielenkiintoisella tavalla kykenevät muuntamaan ja uudistamaan omaa asiantuntemustaan ja tuotteitaan sillä lailla, että ihmisten mielenkiinto pysyy yllä. Ja sehän myy.
Silloin kun saa tekaistua jonkin oikein hienon jutun niin se on melkein aina pidemmän (ja useimmiten jopa pitkästyttävän) työprosessin sivupolku. Se ei ole aina edes se loppuhuipennus eikä mikään taivaallinen ahaa-elämys (toki niitäkin on!), joka seuraa pitkää työntekoprosessia, vaan useimmiten helmet löytyvät jälkeenpäin jostain sivuraiteilta.
Minusta se osoittaisi korkeakouluiltamme (muiltakin kuin Aalto-yliopistolta) todellista tulevaisuuden vision omaamista, jos osana aloittavien yrttäjien valmennusta olisi jonkinlainen "luova stamina" -kurssi, missä paneuduttaisiin hieman niihin työkaluihin mitä yksilö voi käyttää löytääkseen sen oman inspiraatiolähteensä ja tekemisen virtansa työmaailmassa. Koska yrittäjänä (tai muussakin työelämässä) tulee väkisinkin vaiheita jolloin tankki on tyhjä ja vaaditaan kykyä aloittaa uudelta näkökantilta. Kyky nähdä uutta on luovuutta! Sen kyvyn voi oppia.
Tällaisesta luovuuteen valmentamisesta minusta äärimmäisen positiivinen esimerkki oli Mr. Pink House Murmanskissa.
Kaksi yllä olevaa kuvaa ovat Murmanskista toimineesta Mr. Pink Housesta, joka oli nuorille suunnattu projekti, jossa he pääsivät toteuttamaan omia ideoitaan eri aloilla. Paikka tarjosi lukemattomia oppimis-kokemuksia paikallisille nuorille, mutta joutui sulkemaan ovensa viime keväänä poliittisen ja taloudellisen tuen puutteen vuosi. SAD. Artikkeli tässä.
Luovuutta oppii yhdessä tekemällä ja heti testaamalla ideoita käytännössä. Rohkaisen kaikkia tuomaan esille omia prototyyppejään ja keskeneräisiä ideoita; niille saattaisi löytyä juuri ne oikeat tekijät tai yhteistyökumppanit kun vaan päästää ajatuksensa ilmoille!
Luin äskettäin, että taiteellisia ihmisiä estää useimmiten breikkaamasta juuri heidän oma hyvä makunsa. (Huomatkaa, myös Arman Alizad Arman kertoo mielellään miten osittain breikkasi tuottamalla hyvinkin kyseenalaista matskua MoonTv:lle).
Suuret taiteilijasielut pelkäävät asettaa maailman silmien eteen keskeneräisiä ja ei-niin priimoja töitä koska heidän hyvä makunsa estää heitä näkemästä sen potentiaalia.
Monista open creation ja co-design työpajoista tuleekin usein poikkeuksellisen paljon hyvää kamaa juuri siksi, että jatkuva vuorovaikutus ryhmän kanssa estävät tämän hyvän maun blokkaamasta yhtä yksittäistä tekijää. Siistiä, eikö vain?
